4.9.2023

Taratest Oy – Surgeon Oy:n osto

Applex toimi ostajan neuvonantajana yritysjärjestelyssä, jossa Taratest Oy hankki Surgeon Oy:n koko osakekannan 31.8.2023. Surgeon Oy:n liiketoiminta jatkuu järjestelyn jälkeen ennallaan omana yhtiönään osana Taratestia.

Surgeon Oy on vuonna 1993 perustettu mittauspalveluita erityisesti Etelä-Suomen infra-, uudisrakennus- ja saneerauskohteisiin tarjoava yhtiö. 12 työntekijää työllistävän Surgeonin liikevaihto 31.8.2023 päättyneellä tilikaudella oli noin 1,2 miljoonaa euroa.

Pirkanmaalta lähtöisin oleva ja valtakunnallisesti toimiva Taratest Oy on geotekniikan ja ympäristötutkimuksen asiantuntijayritys, jonka palveluksessa työskentelee yli 140 alan ammattilaista. Tarastestin liikevaihto vuonna 2022 oli reilut 21 miljoonaa euroa. Yrityskaupalla Taratest tähtää vahvan kasvun jatkumiseen Suomessa.